Plussaa ja sohjoa

Eilen hieno ilta Serenassa: kahdeksan astetta lämmintä, rinteet huippukunnossa. Nautinnollista laskemista ja hyppyritreeniä. Nyt sitten odotetaan vain luvattua takatalvea ja laskukauden jatkoa!

Aivotärinää aurinkoparatiisissa

Kävin laskemassa päivän Serenassa. Upea aurinkoinen päivä ja siitä huolimatta rinteessä ei paljon ruuhkaa ollut. Sai laskea suoraan hissille eikä tarvinnut jonossa pyöriä. Lasku vähän takkuili ja taisin saada ensimmäisen lumilautailusta johtuvan aivotärähdykseni, kun laskeuduin backside 180:n jotenkin oudosti lähinnä päälleni. Kyllä, se on mahdollista.Serenan pienemmät hyppyrit olivat varsinkin alkupäivästä tosi hyvässä kunnossa ja pysyin välillä hypyt pystyssäkin. Tuli myös vähän kokeiltua pressin päällä liukumista parkissa. Hauskaa touhua ja yllättävän hankalaa, koska eihän siinä muovipinnan päässä liukuessa voi ohjata samalla tavalla kuin rinteessä!

Sillä välin ne, jotka oikeasti osaavat laskea hankkivat jalometalleja sekä pisteitä tänne Suomenmaahan. Asialla siis Peetu Piiroinen, Enni Rukajärvi ja Matti Suur-Hamari.

Kevättalvea Messilässä

Kolmen tunnin lippu Messilässä. Takaraivossa kuumotteli vähän jo alkaa kokeilemaan fronttikolmosta, mutta en löytänyt siihen oikein luottamusta lisäävää kohtaa. Päivä meni sitten vanhoja temppuja treenatessa. Harjoittelin myös vähän aiempaa isompia hyppyreitä ja koetin saada perusilmoihin tasapainoa. Kerran täräytin jostain puolentoista metrin korkeudesta aivan suoraan mahalleni. Se vähän säikäytti. Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään. Kokosin siitä sitten paremmalla keskittymisellä itseni ja sain pari aika hyvää ja tasapainoista hyppyä alle. Hyvä laskupäivä!